Näytetään tekstit, joissa on tunniste Estenomi Busineksessa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Estenomi Busineksessa. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. huhtikuuta 2011

Me tulevat estenomit!

Ihan ensimmäiseksi kysyn, että mistä meidät on tehty? No tietysti upeista kynsistä, tuuheista ja pitkistä ripsistä, pinkeistä haalareista, iloisesta luonteesta, kiireisestä aikataulusta sekä alan moniosaamisesta. Kun kaikki nämä ainekset sekoittaa syntyy mitä mahtavin coctail upeita estenomeja!

Mitä kaikkea me voimme tehdäkään, kun täältä koulusta valmistumme? Skaala on laaja. Jokainen valmistunut estenomi on erilainen osaamisalueiltaan sekä urasuunnitelmiltaan. Koulun aikana opimme vähän kaikkea. Asiantuntijuus johonkin asiaan syntyy mielestäni vasta koulun jälkeen, työelämässä. Kuitenkin meiltä odotetaan ja myös itse odotamme olevamme asiantuntijoita heti koulusta valmistuttuamme. Meidänhän on tarkoitus olla kauneudenhoitoalan huippuosaajia!

Omat kiinnostuksen kohteemme vaikuttavat paljon siihen minne ja mihin suuntaudumme.
Voimme jakaa tietoamme muille opettajan työssä, mikä on suuressa suosiossa luokallamme.
Voimme muuttaa kauneudenhoitoalaa oman yrityksen avulla.
Voimme toimia esimiehenä tai oikeastaan esinaisena muille kauneudenhoitoalan osaajille.
Voimme suuntautua kauneudenhoitoalan kaupalliseen puoleen esim. markkinointiin ja listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin. Työtehtäviä on siis laidasta laitaan. Estenomeja ei tästä maailmasta paljoa löydy, joten ei ole muodostunut jotakin tiettyä työtä tai työtehtävää, jossa vain estenomeja toimisi ja jonne moni valmistunut estenomi pyrkisi. Kosmetiikan kemian osaaminen on estenomin osaamisalueena tärkeä. Meidän tulee tuntea tuotteen sisällöstä; raaka-aineista ja niiden tehtävistä. Tärkeintä on osata hyödyntää kemian osaamistamme asiakasplavelussa. Asiakkaan kysymyksiin ja tarpeisiin vastaaminen kuuluu estenomin työnkuvaan.

Millaisessa bisneksessä näen itseni tulevaisuudessa? Tarkoitukseni olisi lähteä ulkomaille, ainakin hetkeksi työskentelemään. Kiinnostukseni on enemmän kaupallisella puolella kuin tuotekehityksessä ja kemian osaamisessa. Näen itseni jonkin suuren kosmetiikkayrityksen palkkalistoilla. Mitään tiettyä työtehtävää ei ole mielessä, en edes tiedä mitä kaikkia työtehtäviä kosmetiikkayrityksissä on. Vain aika näyttää minne lopulta päädyn.

Mielenkiinnolla odotan missä itse mahdan olla viiden vuoden kuluttua ja missä meidän luokan estenomit vaikuttavat ja millaisia estenomeja meistä on tullut :) Watch out world we're coming!


Mari

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Estenomi Busineksessa


Estenomi Busineksessa

Mitä estenomi tarvitsee selvitäkseen nykyisessä sekavaakin sekavammassa, korruptoituneessa ja aivan kierossa maailmassa? Vaikka mitä! Yritysmaailma on kova paikka, jossa ei ole jalansijaa höyhensarjalaisille. 

Ensimmäisenä itselleni tulee mieleen tahto. Jos tahdot jotain oikein kovasti, voit kovalla työllä saada sen. Siispä tahdonvoimaa kehiin! Estenomi tarvitsee myös rutkasti joustavuutta, se on tullut selväksi jo koulussa, kun aikataulut muuttuvat ja kaikki menee päin honkia.

Estenomin tulee olla hyvä johtaja, joka pitää langat käsissään eikä solmi niitä umpisolmuun. Estenomilla tulee olla asiantuntijuutta eri aloilla, kuten markkinoinnissa, yrittäjyydessä ja kosmetiikan kemiassa. Hänen avullaan yrityksen markkinointi kukoistaa ja asiakkaita piisaa. Estenomilla on paljon tietoa yrittäjyydestä, ja oman yrityksen perustaminen on kenties helpompaa kuin ilman tutkintoa. Kemiaa hän osaa sen verran, että voi tiedusteleville asiakkaille kertoa jonkin tuotteen vaikuttavista aineista ja rakenteesta.

Estenomia ei saa leimata ”joksikin meikkaajaksi”, jota olen paljon kuullut.

Itse toivon jonain päivänä olevani hyvä johtaja, ja myös opettajan ammatti kiinnostaa paljon. Myös oma, erilainen kauneushoitola olisi hienoa toteuttaa. Toivottavasti tästä tutkinnosta on paljon hyötyä kaikille unelmien saavuttamiseen!

Jenna Saarinen