tiistai 30. marraskuuta 2010

Tee sitä, tätä ja tuota

-         - teorian soveltamista käytäntöön

Pomot pomottaa, antaa tehtäviä, saa sanoa mitä vaan, pomolla on oikeus kaikkeen, pomo päättää yksin kaikesta ja kaikki hänen ajatuksensa ovat niitä ”oikeita”. Ei kai nyt sentään? Löytyyhän niitä hyviäkin pomoja, ainakin mulla on ollut sekä hyviä että huonoja esimiehiä. Miten sitten määritellään hyvä johtaja?

Marshall Goldsmith on kirjoittanut kirjan Tästä eteenpäin (tarvitaan vielä enemmän), joka kertoo johtajuudesta. Kirjassa kerrotaan monista huonoista tavoista, joita jo menestyneillä johtajilla on ja mitkä omassa käytöksessä voivat haitata etenemistä työuralla kohti johtajan paikkaa. Mielenkiintoinen kirja, täytyy sanoa.

Mua kirja kosketti ajatellen tulevia projekteja, joissa varmasti jossakin tulen olemaan projektijohtaja. Mitä kaikkea se vaatii? Oikeudenmukaisuutta, vastuuta ja vaikka mitä. Kirjassa kerrottiin esimerkiksi hyvin siitä, kuinka tärkeää palautteen antaminen on. Tällä en nyt tarkoita sitten haukkumista lyttyyn ja itsemurhariskin nostamista työryhmässä, vaan hyvistä suorituksista kehumisen ja mahdollisten kehityskohteiden kertomisesta. Myös se, että pomon ei oikeasti tarvitse yrittää hallita kaikkia tehtäviä, osallistua kaikkiin työtehtäviin ja olla vastuussa kaikesta, oli hyvä kertoa mulle sadannen kerran. On vähän tapana yrittää tehdä liikaa ja menettää sitten yöunet… Kirjassa oli myös paljon muita hyvän johtajan piirteitä, jotka yritän muistaa kun olen projektijohtajana. ;)

Jenna Saarinen

maanantai 29. marraskuuta 2010

Uuteen nousuun!

Sokos hotel Vaakuna -projektin kaaduttua inspiraation löytäminen uudelleen oli hankalampaa kuin mitä luulin. Niinpä päätin sitten etsiä uutta inspiraatiota kirjoista. Tilanteeseeni parhaiten sopiva kirja löytyi sen nimen perustella: Kasvun vimma (Helinä Hirvikorpi & Eila Swanljung 2008). Alusta alkaminen ei ollut niinkään haluttomuudesta kiinni vaan ennemminkin siitä, ettei tiedä mistä aloittaa ja mitä aloittaa. Siinä mielessä kirjan nimi sopi hyvin ongelmaani. Kirja kertoo lähinnä miten yrityksen saa nousemaan ja kasvamaan, mikä ei sinänsä liity projektien tekoon paitsi, että yrityksessähän tässä projekteja tehdään. Neuvoja, joita kirjassa annetaan, pystyy helposti soveltamaan projektityöskentelyyn ja ne antoivat ainakin mulle uutta puhtia. Tässä ne tulevat, kirjan neuvot ja miten niitä sovellan:

1. Kannustava ilmapiiri eli pidän mieleni positiivisena ja asenteen kohdallaan
2. Enemmän porkkanoita, vähemmän keppiä eli asetan itselleni tavoitteen enkä lannistu pienistä takapakeista
3. Panosta omaan osaamiseen eli luotan siihen,että OSAAN!
4. Rohkaistu verkottumaan eli avun pyytäminen ja yhteistyön tekeminen on enemmän kuin suositeltavaa
5. Keskity olennaiseen eli turha stressaaminen pois ja teen projekteja, jotka antavat haastetta ja ovat mielekkäitä

"Suurinta ei ole se, ettei koskaan kaadu vaan se, että pystyy nousemaan" -Vince Lomband

Mari

perjantai 26. marraskuuta 2010

Kirja-arvostelu

Riitta Viitanen & Eila Jylhä- Menestyvä yritys (2004)

Miksi tämä kirja? Oli yllättävän vaikeaa valita, minkä kirjan ottaisin arvosteltavaksi. Lainasin kasan kirjoja, joihin tutustuin vähän paremmin. Kaikki kuitenkin liittyivät yritystoimintaan, sillä halusin tutustua tähän aiheeseen paremmin. Kirjan nimi Menestyvä yritys herätti kiinnostukseni, kuten kaikki, missä lukee menestyvä. Menestyminen tuntuu olevan jonkinlainen pakkomielle kaikessa, ainakin itselläni olen huomannut tämän piirteen. Kirjassa on pyritty kertomaan selkeästi ja mahdollisimman mutkattomasti, mitä tulee ottaa huomioon yritystä perustettaessa sekä millä keinoin yrityksen on mahdollista menestyä kansainvälisillä markkinoilla. Takakannessakin sanotaan, että kirja soveltuu hyvin perusoppikirjaksi liiketalouden koulutuksessa.

Se, miten yritys oikeasti toimii, on ollut hieman harmaata aluetta, joten kirjaan perehtyminen selkeytti ajatuksiani. Kirjan 261 sivuun mahtui myös paljon esimerkkejä, joissa kuvailtiin edellä kerrotun teorian soveltumista käytäntöön. Esimerkeissä huomasin kirjan olevan julkaistu 6 vuotta sitten. Osassa esimerkeissä käytettiin oikeita yrityksiä, joista en ollut aiemmin kuullutkaan. Ehkäpä ne olivat pinnalla vuonna 2004 tai sitten esimerkkeihin oli tarkoituksella valittu ei-niin-tunnettuja yrityksiä. Olen aina ajatellut menestyksen tarkoittavan laajentumista ja rahallista arvoa. Kirjassa kuitenkin pohdittiin, mitä menestyminen voi tarkoittaa. Lukiessani tajusin, että myös pienyrittäjä voi olla menestynyt. Yrittäjä ei välttämättä haluakaan lähteä kansainvälisille markkinoille vaan menestyminen voi tarkoittaa yrityksen pysymistä pystyssä ja omaa toimeentuloa. Se, mitä menestyminen tarkoittaa on siis jokaisen henkilökohtainen näkemys.

Kirjassa ei oteta kantaa mihinkään vaan se perustuu teoriaan. En silti halunnutkaan kuulla, miten jonkun muun mielestä yrityksen pitäisi toimia. Halusin vain tutustua siihen, mitä eri osa-alueita yritystoiminnassa tulisi ottaa huomioon. En suosittele kirjaa mikäli haluat mahtavan lukuelämyksen, mutta perustietoutta yrityksestä se kartuttaa.

Mari

torstai 25. marraskuuta 2010

Blogi kirja-arvostelusta

Kirja-arvostelu: ”Suoramarkkinoinnin keittokirja” 2003
Leena Aavameri & Piia Kiiskinen
Jenni Riihihuhta
  

Päätin jatkaa projektimme hengessä suoramarkkinointiin perehtymistä, joten nappasin hyllystä kirja-arvostelua varten ”Suoramarkkinoinnin keittokirjan”. Kirja ei ole kovin paksu, kansi on iki-ihanan värikäs… ja mitä kummaa, kirjoittajat ovat vaihtelun vuoksi naisia! Hurraa!
Kirja on keittokirjamainen (yllätys kun nimi on mikä on), ja sen on tarkoitus olla suomenkielinen suoramarkkinoinnin oppikirja. Tällaiseen se tuntuukin olevan omiaan, sillä kirjassa on selkeästi erikseen Näin teet herkkuja – ja Älä polta pohjaan – osiot. Jälkimmäinen siis neuvoo mitä ei missään nimessä kannata tehdä, mikäli mielii a) saada asiakkaita b) välttää oikeustoimet. Kirjan lopussa on vielä ihan oikeita reseptejä ruuanlaittoon, ovat tainneet kirjoittajat siis tahtoa lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Termistöä kirja sisältää suhteellisen kattavasti, ja voinkin nyt ylpeillä ”tietäväni” sanan Pull merkityksen (1. palaute esim %, 2. mobiilimarkkinoinnissa kuluttajan mobiilisti tekemä kertatilaus, tunnetaan myös nimellä inbound). Tuota… hyvä on, heittäköön ensimmäisen kiven se, joka ihan suvereenisti ymmärsi tuon selityksen. Ei hyvää päivää.
Melkein joka sivulla kirjassa löytyy kaikenlaisten älykkäiden ja vähemmän älykkäiden ihmisten sitaatteja. Ovat ihan hauskoja, välillä vaan ihmettelin, että miten ne asiayhteyteen sopivat. Joka tapauksessa, lopetan blogini Albert Einsteinin väläykseen sivulta 109:
”Jos menestystä merkitään A:lla, saadaan kaava A= X+ Y +Z.
X merkitsee silloin työtä, Y leikkiä ja Z sitä, että pitää suunsa kiinni.”

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Olipa kerran


-     - teorian soveltamista käytäntöön

Me kaikki ollaan luettu tarinoita. Lapsina meille kerrottiin prinsessoista ja supermaneista. Keksimme itse tarinoita, tai mä ainakin keksin. Keksin päähenkilöt, juonen ja tapahtumapaikat. Aivan kaiken. Nykyään vaihdamme kuulumisia kavereiden ja tuttujen kanssa, tuleeko ajatelleeksi että sekin on omanlaistaan tarinan kerrontaa?

Tarinat aiheuttavat tunne-elämyksiä. Hyvin kerrottuun ja mielenkiintoiseen tarinaan liittyy usein positiivisia fiiliksiä. Hyvää tarinaa haluaa tarinoida eteenpäin. Ja me muistamme hyvät tarinat, kun meille kerrotaan niitä.

Miten tämä sitten liittyy markkinointiin? Siten, että tarinat ovat keino tehdä vaikka mitä. Henkilöt, jotka ovat opiskelleet ja tehneet töitä tarinoiden kertomisen periaatteella, kertovat että asiat ymmärtää ja oivaltaa paremmin kuin ns. perinteisellä tavalla. Mainokset, joihin liittyy hyvin kerrottu tarina, ovat mielenkiintoisia. Yritykset, joihin liittyy hyvin kerrottu tarina, ovat mielenkiintoisia. Ja hyvät tarinat myyvät.

Mä en ole tekemässä televisiokampanjaa tai perustamassa yritystä, ainakaan nyt. Miten tarinoita sitten voisi soveltaa tähän hetkeen? Lukemassani Mika Aaltosen ja Titi Heikkilän kirjassa Tarinoiden voimaa oli hyvä esimerkki: on yritys nimeltä Xerox, jonka kopiokoneiden korjaajien korjaukset kestivät kauemmin kuin yleensä ja työn laatu heikkeni. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun korjaajilta kiellettiin kahvihuoneen käyttö. Siis mitä? Tuli ilmi, että kahvihuoneissa käytiin rupattelun lisäksi keskusteluja erilaisista korjausmenetelmistä ja ongelmista. He kertoivat tarinoita onnistumisistaan toisilleen. Tosielämän tarinat opettavat ja jokainen tarina on arvokas.

Tätä asiaa voin siis soveltaa vaikka joka päivä: kuuntelen toisia ja kerron omia kokemuksiani. Varsinkin projektien toteutuksessa tästä tarinoimisesta tulee olemaan apua, kun ollaan opittu muilta ja opitaan koko ajan lisää, unohtamatta omaa tarinan kerrontaa, josta saan toivottavasti tehtyä mielenkiintoista kuunneltavaa!:)

- Jenna Saarinen

Vahingonilo - paras ilo?

-         - blogiarvostelu

En ole koskaan aikaisemmin seurannut blogeja ennen kuin koulussa se tuli aivan tehtäväksi. Toisten ihmisten kyttääminen ja heidän kertominen omasta elämästään ei vaan ole kiinnostanut pätkääkään. Mutta kas kummaa, nyt kun on alkanut blogeja katsella erilaisella silmällä, on tullut huomattua, että niissähän on mielenkiintoisiakin aiheita! Totta kai kaikki riippuu aina kirjoittajasta, välttämättä kovin kuiva ja huumorintajuton ihminen ei saa kirjoitettua blogia joka mua ainakaan kiinnostaisi.

Löysin televisiomainonnan syövereihin pureutuneen blogin, jonka vahingonilo puree! Reklaamiraivo- blogissa (http://reklaamiraivo.blogspot.com/) tarkastellaan sekä kotimaisia että ulkomaisia tv-mainoksia, jotka ovat epäonnistuneita ja joista saa revittyä pilkkaamisen aihetta. Joukosta löytyy kylläkin myös blogin pitäjän mielestä onnistuneita mainoksia sekä retromainoksia.

Itseäni ainakin nauratti, kun luin blogin pitäjän kommentteja monista mainoksista. Mulle ei ainakaan tullut mieleen, että Whiskasin kissanruokamainoksen lause "Mun kissa tykkää Whiskasista ja mä tykkään mun kissasta" voi tarkemmin ajateltuna tarkoittaa, että lauseen sanova poika syö kissanlihaa. Myös tällä hetkellä televiossa pyörivä Garnierin Exfo Brusher- mainos saa kovaa kyytiä, kun ihon puhdistamista verrataan hampaiden harjaukseen: ”Ethän harjaa hampaitasikaan käsin, miksi ihosi siis olisi erilainen?”.

Blogia lukemalla ymmärsin, kuinka tarkasti mainokset oikeasti pitäisi suunnitella, jotta tämmösiä mokia ei tulisi. Toki monet mainokset aiheuttavat hilpeyttä juuri tällä mokaamisella, mutta enpä tiedä onko se kaikkien näiden pilkan kohteena olevien mainosten tarkoitus. Jos jokin mainos on blogin kirjoittajan mielestä onnistunut, hän on perustellut sen hyvin. Esimerkiksi Lidlin mainokset saavat kehuja. Monista mainoksista on myös videopätkät sivustolla, ja se auttaa havainnollistamaan onnistumisia ja epäonnistumisia.  Aion kyllä jatkaa tämän blogin seuraamista, sillä tästä saa hyvät naurut tylsän päivän keskellä ja samalla oppii tv-mainonnasta. :P

- Jenna Saarinen
- 

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Blogikirjoitus teorian soveltamisesta käytäntöön / Jenni Riihihuhta

 Jenni Riihihuhta

Suoramarkkinointi yritykseltä yritykselle


Meillä on neljän hengen projektipoppoo, ja saimme tehtävänannoksi tehdä yrityskirjeen kauneuskeskus Adamantasin puolesta sekä toimittaa kirjeet lähiyrityksiin.  Projekti ei ole vielä ihan täysin valmis, mutta lähenee loppuaan pikkuhiljaa.
Kävin kirjastossa metsästämässä hiukan suuntaa antavia ja aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, ja mukaan tarttui kolme kirjaa. Näistä eniten apua on ehdottomasti ollut Mikael Sigfridssonin ”Suoramarkkinoinnin käsikirjasta”. Kirjoittajalla on ekonomitausta, ja hän kirjoittaa selkeästi sekä monipuolisesti suoramarkkinoinnista esimerkkien kautta. Olin ihmeissäni, että kirja toimii ja antaa oikeasti vinkkejä, mitkä pätevät nykypäivänäkin- kirjahan on vain vaatimattomat parikymmentä (!) vuotta vanha.
Parasta antia kirjasta projektiamme ajatellen ovat olleet lakisääteiset, hyvien tapojen ja reilun pelin mukaiset lähestymistavat yrityksiä ajatellen.  Lisäksi kirjassa neuvottiin näyttämään ”valmis” yrityskirje tai mainos jollekulle muulle ennen lopullista päätöstä, jolloin mahdolliset kritiikit auttavat tekemään kenties paremman lopputuloksen. Tosin kritiikin tulisi olla hyvin perusteltua.
Toiset kaksi lainaamaani teosta olivat Risto Havusen ”Uusi näkökulma asiakkaaseen - oivaltamisen kautta tuloksiin” ja Sami Miettisen sekä Juhana Torkkin ”Neuvotteluvalta – miten tulen huippuneuvottelijaksi?” .

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

"Muistakaa hyvät ihmiset, että tämä satu, kuten useimmat sadut, on puoliksi totta."

"Igglo on esimerkki muutoksesta, joka alkoi pienestä oivalluksesta. Pienestä oivalluksesta kasvoi suuria tavoitteita, joissa vain taivas oli kattona. Igglo saavutti lyhyessä ajassa huikean menestyksen, nousi markkinoiden kolmanneksi ja keräsi huomiota ja palkintoja enemmän kuin luultavasti mikään toinen yritys. Igglosta tuli ilmiö.Tämä on kertomus siitä, kuinka kaikki tehtiin. Olipa kerran idea ja konsepti, kunnes eräänä päivänä alkoi firman, brändin ja kulttuurin rakentaminen. Pantiin pyörät pyörimään." BookPlus.fi  
Lukiessani ryhmämme lukupiirikirjaa Brändi kulmahuoneeseen!, osui silmiini yksi esimerkki Igglosta, asunnonvälitysportaalista. Esimerkki oli siinä mielessä epätavallinen, että se kertoi ideasta, todella upeastakin ideasta, jota ei vain osattu käsitellä ja joka sen vuoksi koki kovan kohtalon. Kun muutaman viikon päästä sattui koulumme kirjastossa silmieni eteen kirja "Igglo, taivas kattona", oli opus pakko ottaa mukaan.

Vaikka itseäni ei asunnonvälitys tai muu siihen liittyvä ammatti ole koskaan kiinnostanutkaan, olin hyvin yllättynyt miten mielenkiintoinen kirja olikaan. Melkein kuin olisi lukenut romaania, jossa oli juoni ja koko ajan odotti mitä tapahtui seuraavaksi - vaikkakin loppuratkaisu oli jo tiedossa. Kirja ei ehkä ole paras ohjenuora kiinteistöalalle havittelevalle, mutta se on kyllä ehdottomasti mieletön opas jokaiselle, joka haluaa tietää miten ei pidä toimia jos ei halua tappaa firmaansa ja murskata hienoa ideaa.

Kirjan kirjoittaja, Matti Kaaso, oli yksi Igglon sisäpiiriläisistä. Kirja on kirjoitettu 2008, Igglon tappion aikoihin, kun kirjoittaja oli jo jättänyt yrityksen. Siitä huolimatta, vaikka kirjasta helposti löysikin viittauksia henkilöihin, teksti ei ollut syntien langetus kenenkään päälle. Kirja kertoo, kuinka pienet asiat unohtamalla voi päälle kaatua isojakin asioita. Ja sen, kuinka isolla rahalla ei saa aina aikaan isoja tuloksia, jos niitä ei osaa käyttää oikein.

Kirjan oppeja on varmasti helppo soveltaa jokaiseen projektiimme niin nyt koulussa kun sen jälkeisessä elämässä. Järkeistäminen, suunnittelu, tulosten tarkastelu, pitkäjänteisyys ja organisointi ovat asioita jotka Igglon porukalta pääsi unohtumaan, mutta joita toivon jokaisessa projektissa meidän käyttävän. Jos ei tunne historiaa, historia toistaa itseään myös tässä asiassa. Nyt on ehkä kasvanut ymmärrys myös projektien suunnittelun tärkeydestä - aina ei ymmärrä miksi esimotorola olisi oikeasti jollain lailla tärkeä lipare, mutta unohtamattomuuden seuraukset ymmärtäessä sitä tajuaa mitä kaikkea suunnittelulla voikaan saada aikaan tai ehkäistä. Ehkä myös tiimipäiväkirjaa oppii täyttämään, kun tajuaa miten paljon ideaa vie eteenpäin toteutuksen onnistumisen seuranta ja kehittyminen, sekä tiimiporukan avoimuus ja keskusteluyhteys.

Suosittelen kirjan lukemista jokaiselle, joka joskus haluaisi perustaa yrityksen, joka ajattelee keksineensä hienon idean tai joka haluaisi joskus päästä tekemään jotain todella hienoa ja suurta. Aina ei paras tapa ole lukea vain menestystarinoita ja ottaa niistä oppia, vaan selvittää mitä virheitä muut ovat tehneet, kiertää ne kuopat ja hyvällä tuurilla mokata itse vain pikkujutuissa ja päästä nousemaan omista kuopistaan omin jaloin. Vaikka Igglo jäikin monien mieleen, etenkin termillä "tehdä igglot", ei kukaan yritys varmaankaan halua samaa kohtaloa minkä Igglon idea joutui lopulta kokemaan. Tämän vuoksi kirja kannattaa lukea läpi, tai ainakin vilkaista sivuilta löytyvät mainoskuvat sekä rekrytointi-ilmoitukset. Niitä katsellessa tulee pakostakin ajateltua, miksei itse ole keksinyt yhtä mahtavia ideoita!

"Kun ajatuksia on tarpeeksi, lisätään keittoon innovaatiota ja visioita. Kun visioita on tarpeeksi, kerätään tietoa, näkemyksiä ja kokemuksia. Kun tietoa on tarpeeksi, lisätään tavoitteita ja keinoja. Kun tavoitteita on tarpeeksi, haetaan työkalut. Näillä rakennetaan missio ja tikapuut, joilla maaliin mennään. Strategia tekee sen, minkä innovaatio synttää ja missio piiskaa." Igglo, taivas kattona.

- Elina

eipä tiennyt tyttö.

Markkinoinnin opiskelua aloittaessamme saimme tehtäväksi kirjoitella erilaisia blogikirjoituksia siitä sun tästä. Yhtenä tehtävänä oli tutkailla ja tutustua erilaisiin blogeihin, niin hyviin kuin huonoihinkin ja kirjoittaa valitsemastamme blogista jonkin sortin arvostelua. Itse olen lukenut erilaisia blogeja viimeiset 3 vuotta ja senpä vuoksi blogilistan suosikeista löytyy säännöllisesti tai epäsäännöllisesti seurattavia blogeja lähemmäs sata, joten lukukokemuksia erilaisista blogeista oli rutkasti valmiina. Vaikeudeksi osoittautui ennemminkin valita, mistä blogista arvosteluni kirjoittaisin. Aluksi olin varma, että jätän väliin kaikki blogit jotka muut luokkalaiseni ovat arvosteluissaan jo maininneet, mutta lopulta pyörsin ajatukseni. Vaikka samoista blogeista oli jo arvosteluja tullut, en halunnut hylätä omia suosikkiblogejani vain sen vuoksi, että joku muu oli jo niihin ehtinyt paneutua. Halusin valita blogin jota voin oikeasti sanoa hyväksi, josta minulla on sanottavaa ja jossa blogin pitäjällä on jotain sanottavaa, sekä joka on mielestäni onnistunut omassa markkinoinnissaan hyvin. Senpä vuoksi seuraava arvostelu koskee blogia Mungolife, jota pitää Helsinkiläinen Anna Vanhanen.

Aloitin blogin seuraamisen syksyllä 2007, sen perustamisen aikoihin. Alkuaikoina Annan tyyli ei aina  kolahtanut, mutta kirjoituksen laatu ja juttujen taso yllätti, ja sai suoranaisesti koukkuun. Mielestäni jokainen ihminen, joka osaa kirjoittaa hyvin ja jolla on mielipiteitä, on mielenkiintoista luettavaa, joten blogi säilyi kuukaudesta toiseen päivittäisen seurannan kohteena.

Pikku hiljaa Annan tyyli alkoi muuttua, blogi alkoi kerätä suosiota ja kirjoitusten laatu vain parani. Oli silti hienoa huomata, kuinka avoimesti blogia edelleen pidettiin, ja kuinka paljon mielipiteitäkin jakaneita postauksia yhä ilmestyi, vaikka usein suora vittuilu oli ainut asia mitä kommenttiboksiin ilmestyi. Oli myös pakko ihallailla sitä asennetta, jolla Anna niistäkin kommenteista pääsi yli ja jatkoi valitsemallaan tiellä.

Nykyään Annan blogi on yksi Suomen suosituimmista blogeista, ja valitettavasti se on verrottanut myös lukunautintoa. Enää ei niitä postauksia ilmesty, joissa huomasi oikeasti kirjoittajalla olevan fiksuja mielipiteitä, sanansa sanottavana ja jotka laittoivat oikeasti ajattelemaan mitä mieltä itse on asioista. Toki muotiblogit ovat suurimmaksi osaksi kuvia ja tyylejä varten, mutta itse arvostan eniten reaalimaailmassakin ihmisiä, joilla on mielipiteitä ja halua keskustella asioista ja eriävistä mielipiteistä. Vaikka ulkonäkö usein kertoo ihmisestä oman osansa, mielestäni henkilön ajatukset päättävät sen onko hän aikasi arvoinen.

Ymmärrettävää on, että suosion kasvaessa ei enää kaikkea halua koko maailmalle jakaa, mutta se missä Anna on suosion noustessa onnistunut, on itsensä markkinointi. Voisin melkein vannoa, että Anna on tällä hetkellä se suomalainen muotibloggari, jolla on eniten erilaisia yhteistyösopimuksia. Ehkä taustalla on lakiopinnot, mutta hän on osannut hyödyntää bloginsa suosion, ja etsiä itse aktiivisesti yhteistyökumppaneita ja ehdottaa ihmisille erilaisia yhteistyömahdollisuuksia, selvästikin siinä onnistuen. Liian moni nuori kun antaa muiden hyödyntää omaa osaamistaan tai arvoaan liian helposti, ja etenkin liian halvalla. Blogit ovat nousseet yhdeksi suosituksi markkinointiväyläksi lyhyessä ajassa; aikaisemmin suomalaiset muotiblogit oli laskettavissa kahdella numerolla, mutta nykyään firmat lähettävät tuotelahjoja mainintojen toivossa, piilomainonta kukoistaa ja bloggaajat ovat nousseet toimittajien rinnalle. Kaikki eivät toki ole oppineet arvostamaan blogeja ns. "oikeina" markkinointiväylinä eikä bloggaajien arvostus kaikkialla ole huipussaan, mutta osa on tajunnut tämän jopa liian hyvin, ja osaavat hyödyntää niiden mieletöntä suosioita puoli-ilmaiseksi.

On siis hienoa huomata, että osa bloggaajista tietää oman bloginsa julkisuusarvon, hyödyntävät sitä ja luovat näin vankan perustan tulevillekkin bloggaajille saada tunnettuutta valtavirrassa. Sama hintaprobleema pätee blogeihin sekä omiin projekteihimme - jos kukaan ei koskaan uskalla pyytää mistään yhtään mitään, ei kukaan ole koskaan valmis maksamaan mitään. Anna on bloginsa avulla huomannut uuden markkinaraon, erilaistanut itsensä ja tuotteistanut bloginsa, ja sen avulla saavuttanut varmasti mitä hienoimpia tilaisuuksia ja asioita. Siinä on varmasti haastetta kelle tahansa, niin blogimaailmassa kuin omassa elämässäänkin.


Tyytyväisenä siitä, että ensimmäinen blogikirjoitus on vihdoinki valmis
     - Elina

Blogiarvostelu - Minna Cest


Ensimmäinen asia, jota blogeja silmäillessä otin huomioon, oli ulkoasu. Pelkkää tekstiä sisältävät blogit eivät herättäneet minkäänlaista kiinnostusta. Mielestäni sanonta kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa on aivan totta! Blogi Minna Cest oli ensimmäinen, jota jäin mielenkiinnolla lukemaan. Blogin ulkoasu antaa hyvän vaikutelman: ulkoasu on selkeä ja jokaista kirjoitusta kohti on myös havainnollistavat kuvat. Vaikka blogissa puhutaan paljon muodista, mielestäni se keskittyy enemmän lifestyle puoleen.

Sisällössä painottuu blogin kirjoittajan Minnan omat mieltymykset. Hän kertoo uusimmista hankinnoistaan, elämäntilanteestaan, tekemisistään ja muodista. Kirjoitustyyli on hyvin ”kaverillista”, jos näin voi sanoa. Hän ei kuitenkaan pohdi teksteissään syvällisiä asioita tai ota kantaa ajankohtaisiin aiheisiin. Hän keskittyy lähinnä omaan elämäänsä. Jotenkin ehkä kaipaisin enemmän asiaa kirjoituksiin. Hänen tyylinsä on melko lähellä omaa tyyliäni, joten kuvia eri asuista on kiva seurata. Useimmat niistä ovat mielestäni todella loistavia. Blogin kirjoituksista päätellen hän on myös mukana monissa muotiin liittyvissä tapahtumissa, joten muoti on yksi suuri kiinnostuksen kohde myös hänelle.  

Blogi sisältää paljon mainoksia, joista voi päätellä hänellä olevan paljon sponsoreita ja on mahdollista, että yritykset maksavat hänelle mainostamisesta. Tämän takia suhtaudun varauksella hänen mielestä hyviin tuotteisiin. En kuitenkaan ihmettele, että blogilla on paljon lukijoita ja aion itsekin jatkossa seurata mitä Minnan elämässä tapahtuu :)

MARI

Blogiarvostelu; Seth Godin

Jenni Riihihuhta nkahos10

Blogiarvostelu; Seth Godin


Hyvää blogia markkinoinnista etsiessäni kohtasin yllättävää valinnan vaikeutta. Tämän vuoksi päädyin tutkiskelemaan Seth Godinin blogia, sillä hänestä tiesin etukäteen sentään jotain lukemani kirjan ”Kaikki markkinoijat ovat valehtelijoita” perusteella.
Godinin tyyli kirjoittaa on aika repäisevä ja karrikoitu; samalla hän kuitenkin kirjoittaa yksinkertaisista asioista yksinkertaisella tavalla. Itselleni jää blogia lukiessa olo, että hän pyrkii sisällyttämään tarinoihinsa aina jonkun loppuhuipennuksen, opetuksen. Tämä on hyvä sillä näin tyhmempikin hoksaa tai saa ainakin eväät hoksaamiseen Godinin tarkoitusperistä.
Alustavasti tunsin mielenkiintoa Seth Godinia kohtaan, mutta nyt tarkemmin hänen kirjoituksiaan luettuani alkaa alkuhuuma vähän väljähtyä. Pieninä annoksina häntä pitää liki nerona, mutta heti hiukankin enempi häntä luettuani olen saanut tuntuman kesäuusinnoista. Mies toitottaa enemmän tai vähemmän samoista asioista omalla eittämättä persoonallisella tyylillään. Herää kysymys, missä on Seth Godinin oma purppuranvärinen lehmä mitä kirjoituksiin tulee? Vielä en kuitenkaan menetä toivoani kokonaan, sillä toki Godinista saa paljon irti- kunhan varoo yliannostusta.

Ota riskejä!

- Teorian soveltamista käytöntöön

”Me ollaan tehty tämmösiä projekteja.” ”Me perustetaan semmonen kauneushoitola, jossa on kaikki peruspalvelut.” Siis mitä? Tavallisia, itseään toistavia projekteja ja samanlaisia yrityksiä tuntuu riittävän. Miksi? KOSKA EI USKALLETA OTTAA RISKEJÄ.

Erottuakseen joukosta ihmisten pitäis uskaltaa olla ainutlaatuisia, toisien sanoen olla oma itsensä. Tyhmältäkin tuntuvat ideat voivat oikeesti poikia vaikka mitä! Tätä sanomaa mulle opetti Seth Codinin ISO MUU – Erotu joukosta –kirja.

Kirjassa puhuttiin paljon rajojen rikkomisesta ja heittäytymisestä. Sääntöjä noudattavia ei huomata koskaan. Siispä, kun seuraavan kerran suunnittelen jotain projektia, aion käyttää tyhmiä ajatuksiani, rikkoa perinteitä, poistua mukavuusalueeltani ja kuunnella sydäntäni.  Kaikki turvalliselta tuntuva voi mennä saman tien roskiin. Turha huolehtiminen ja stressaaminen (joka on mulla ollut sen luokan ongelma että hermot menee :D) on kuolemaksi, joten projektia pitäisi suunnitella suurella intohimolla ja tekemisen ilolla!

Tylsä meininki ei auta ketään, vai kenelle muka on jäänyt jostain projektista hyvä maku suuhun kun työtä on tehty verenmaku suussa ja riidelty? Vaikka lopputulos oliskin ollut hyvä, ei työhön tartu innolla. Joten projektissa pitää rentoutua ja pitää hauskaa! Ja tämähän ei tietenkään että työt tehtäisiin huonosti, vaan myönteisemmällä asenteella. Näin mä ainakin teen. :)

JENNA